perjantai 23. marraskuuta 2012

Tuleeko Nibiru sittenkin?

Venäläinen Svetlana Peunova on saanut luvan rekisteröidä puolueensa, joka varoittaa Nibiru-planeetalta tulevien avaruusliskojen hyökkäyksestä.

Puolueen nimi, Volja (Tahto) on ilmestynyt Venäjän oikeusministeriön verkkosivuille, uutistoimisto Ria Novosti kertoi.

Peunova on ammatiltaan ”parantaja”. Hän on ennustanut, että salaperäiseltä Nibirulta tulevat matelijat hyökkäävät tänä vuonna maahan.

Nibirua on nimitetty myös Planeetta X:ksi, mutta myös hypoteettinen Nemesis on ollut ehdokkaana Nibiruksi.

Taustaa Nibirun legendoista

Sumer oli varhainen sivilisaatio ennen Babyloniaa Mesopotamiassa noin 3500-2000 eaa. Sumerin alue oli nykyisessä Etelä-Irakissa Eufrat- ja Tigris- jokien laaksoissa. Sumerilaiset keksivät mm. kirjoitustaidon ensimmäisinä maailmassa sekä sen, että tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen ja monia muita asioita, jotka ovat nykyisinkin vielä käytössä. Lisäksi sumerilaisen uskonnon ja mytologian piirteitä on havaittavissa idän suurissa uskonnoissa ja kreikkalaisessa mytologiassa. Sumerialaisten teksteissä ja Raamatussa on yhtymäkohtia, kuten Maailman luominen, ihmisen luominen, paratiisi, vedenpaisumus.

Sumerilaisessa uskonnossa Jumalat olivat ihmisenkaltaisia, joilla oli kuolemattomuuden lisäksi muita yliluonnollisia kykyjä. Sumerilaisten neljä pääjumalaa olivat An (taivaan jumala) ja hänen puoliso Ki (maan jumala) sekä Enki (veden jumala), ja Enlil (ilman jumala). An, Enki ja Enlil muodostivat pyhän kolminaisuuden.

Sumerilaiset sanoivat Jumalien olevan taivaassa melkein samaan tapaan kuin Raamattu sanoo Jumalan olevan taivaassa. Taivaan merkki AN tarkoittaa myös jumalaa DINGIR. Sumerin merkki An, Dingir luetaan akkadiksi (vanha kieli) IL, mikä on melko lähellä juutalaisten Jumalan nimen muotoa EL, Elohim. Elohim tarkoittaa Jumalat, Jumaluus.

Erään sumerialaisen tarinan mukaan Nibiru nimisellä planeetalla asunut Anunnaki-rotu oli pilannut planeettansa ilmakehän. Ainoa keino pelastaa planeetta oli tulla louhimaan Maa-planeetalta kultaa – joidenkin lähteiden mukaan kuparia, mutta eihän se louhinta ollut pidemmän päälle, niin hauskaa. Joten neroina Anunnakit päättivät, että Maan eläimistöön kuuluvan apinan perimäähän voi manipuloida. Näin he sitten tekivätkin, paransivat apinan DNA:ta (yhdistivät omaansa), orja oli luotu. Aikojen saatosta ihmistä kehitettiin lisää, neandertali, cro-magnon ja homo sapiens sapiens. Ensimmäiset ihmiset luotiin Eufratin ja Tigriin jokilaaksoissa, paikka, jossa oletetaan Paratiisin olleen. Anunnakin ja homo erektuksen hybridi (risteytys) oli sumeriaksi Adam – ihminen. Mainittakoon vielä, että Raamatun Eeva on hepreaksi Hawwa eli kaikkien elävien äiti.

Ihmiset lisääntyivät keskenään sekä Anunnakien kesken (Raamatunkin mainitsemat Jumalan pojat?). Eräs Anunnaki päätti sitten, että ihminen oli tuhottava ja tiesi tämän tapahtuvan seuraavan kerran, kun Nibiru ohittaa Maan, seuraisi mullistuksia, jotka hävittää kaikki ihmiset Maasta. Mutta eräs näistä Anunnakeista (jotka olivat jo nousseet jumalan asemaan ihmisten keskuudessa) vuoti tiedon Maan ihmiselle ja käski tämän tehdä ”aluksen” ja kerätä mukaan eliöstön siemeniä (DNA:ta). Kun sitten Nibiru ohitti Maan, tuli vedenpaisumus (napajäätiköillä tapahtui kummia). Ennakkovaroituksen saanut ihminen selvisi tuhosta ja niistä ihmisten rippeistä tuli sumerialaiset.

Nibiru/Planeetta X on se planeetta, jonka sanotaan aiheuttavan vuonna 2012 maailmanlopun, tullessaan taas aurinkokuntaamme – ohitus tapahtuu noin 3600 vuoden välein. Nibiru siis kiertää aurinkoa, mutta huikean pitkällä kiertoradalla. Nibirulla asuva Anunnaki-rotu on kehittynyt reptoidi rotu eli ihmismäinen lisko. Se miten sumerialaiset tiesivät Nibirun kiertoajan selittyy mahdollisesti sillä, että Anunnakit ovat kertoneet tähtitaivaan ihmeellisyydet ihmisellä. Osa Anunnakeista jäivät Maahan ja opettivat ihmiselle tiedettä ja sivistystä. Vielä Egyptiläisissä hieroglyfeissä on kuvattu Anunnakejakin sekä Nibiru-planeetta. Anunnaki on sumerian kielellä ”Ne, jotka taivaasta maahan tulivat”.

Joidenkin lähteiden mukaan Maahan saapui 65 miljoonaa vuotta sitten liskomainen rotu (reptiliaanit), niitä aiemmin Maahan oli tullut rotu jota kutsutaan mm. skandinaaveiksi – näyttävät siis valkoihoiselta ihmisiltä. Reptiliaanit eivät pahemmin välittäneet olla tekemisissä muiden kanssa, joten alkoivat sotia muiden rotujen kanssa, jotka olivat aiemmin saapuneet Maahan. Meksikonlahden sanotaan olevan reptiliaanien aikaansaannosta, ne olivat päättäneet hävittää Maan pinnalta turhat elävät olennot, jotta saisivat rauhassa louhia maata. Niinpä reptiliaanit räjäyttivät Meksikonlahden kohdilla jonkun megalomaanisen fuusiopommin, josta seurasi 200 vuotinen ydintalvi. Maan päällä lähinnä pienet nisäkkäät selvisivät tästä rysäyksestä – kuulostaa jotenkin tutulta?

Muutama vuosi sitten kerrottiin, että Nibiru näkyisi kaukoputkella ja vuonna 2012 se näkyisi paljaalla silmällä taivaalla. Nyt on vuosi 2012, mutta eipä näy Nibirua. Jotkut ovat tosin kuvanneetkin Nibirun tänä vuonna, mutta taitaa olla kyseessä sivuaurinko tai muu vastaava heijastusilmiö. Peunova odottaa Nibirua tämän vuoden puolella, jotkut osaavat kertoa, että Nibiru ohittaa Maan vuoden 2013 maaliskuussa. Joulukuu 2012 – maaliskuu 2013 on jokin maaginen ajanjakso, näin sanotaan.

Tosin osa näistä Nibiru ja Anunnaki -jutuista on saatettu sepittää noin 30-40 vuotta sitten ns. New age tarkoituksiin. Salaliittoteorioissa mm. Barack Obama ja Hillary Clinton olisivat reptiliaaneja – huomaa tietyissä tilanteissa silmistä jne. (shapeshifting).

Näin ollen Svetlana Peunova ei ihan hatustaan ole näitä Nibiru- ja liskojuttujaan heittänyt, on kai vain halunnut nostaa pinnalle yhden 2012 vuoden lopun ilmiöistä. Vai onkohan Peunova katsonut V-sarjaa.

1 kommentti: