lauantai 11. lokakuuta 2014

Kahvin uhrit

Kahvi - suuri suomalainen intohimo -kirja kertoo, että Suomi on maailman ainoa maa, jossa työpaikoilla on pidettävä kahvitauko. Kahvitauot ovat kirjattuina työehtosopimuksiin ja työnantaja takaa ne. Kahvi on oleellinen osa suomalaisten arkea, myös työpaikoilla.

Suomessa kahvin kulutus on maailman suurinta, yli 11 kiloa asukasta kohti vuodessa. Kahvi on maailman ylivoimaisesti käytetyin piristävä aine,joka on laillinen ja halpa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kuitenkin jo yksi kupillinen kahvia päivässä riittää aiheuttamaan riippuvuuden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen taulukon mukaan kofeiini on kannabistakin pahempi aine ja tällainen aine on Suomessa oikein säädöksin turvattu huume.

90 % ihmisistä juo enemmän kuin yhden kupin kahvia päivässä. 10 % kuuluvat he, jotka juovat yhden kupin kahvia päivässä tai eivät juo yhtään. Kahvi on kuin oletusarvo - kaikkihan sitä juovat. Mutta, kun ei juo! Esimerkiksi minä kuulun varmaan siihen muutamaan prosenttiin, jotka eivät juo kahvia yhtään. Kahvi tekee minusta oudon friikin, minua katsotaan oudosti, kun käy ilmi etten juo kahvia. Kahvittomana aiheutan kiusallisia tilanteita, kaikki olettavat, että kaikki juovat kahvia. Kahvinkaataja menee lukkoon, kun minä kieltäydyn kahvista "Etkö juo kahvia... nooh... mitähän minä sitten tarjoan?... Otatko keksin...".

Tämä on kyllä vinoutunut asia, kun kieltäydyn riippuvuutta aiheuttavasti aineesta, minua pidetään poikkeava ja joudun selittelemään, miksi en juo. Sama on alkoholin kanssa, sitäkään en juo ja joudun sitäkin perustelemaan, miksi en juo. Asenteet ovat kieroutuneet, narkomaamit ja alkoholistit eivät joudu mitään selittämään, mutta raivoraittiit joutuvat - he ovat kummajaisia.

Työpaikoilla on kahvitauot, ne tuntuvat minusta kiusallisilta, koska en juo kahvia! Kahvitauot syrjivät kahvittomia. Kahvinjuonti on yleensä sosiaalinen tapahtuma, juodaan muiden seurassa. Kahvi tekee minusta näin ollen myös syrjityn ja epäsosiaalisen ihmisen. Kahvitauko-nimitys pitäisi muuttaa esimerkiksi virkistystauoksi, näin ollen se ei syrjisi minua.

Yleensä, kun mennään kylään, odottaa pöydässä kahvi ja pulla. Mikä ihmeen tapa tämäkin on! Eikö ihmiset osaa jutella toisilleen ilman kahvia ja pullaa? Onko kahvi ja pulla joku ihmeen henkinen tuki, ettei tarvitse koko ajan pöydän ääressä tuijottaa toista ihmistä - voi piiloutua kahvikupin taakse.

Perustan kohta Kahvin uhrit -tukiryhmän. Sen kokouksissa ei juoda kahvia!

5 kommenttia:

  1. Kaffetta, juuri eilen väittelin teen ja kaffeen kofeiinipitoisuudesta.
    Teessä 11mg/100g.
    Mutta mikä on musta tee, en jaksa etsiä selitystä, mutta siinä on kofeiinia 20mg/100g.
    Kaffeessa se on 40mg/100g ESPRESSO 212mg/100g, jääkaffe 40mg/100g.

    Good Lord! Kofeiini voittaa kannabiksen, vaan ei päihdytä sentään, vai päihdyttääkö!?
    Olen kofeiiniholisti, osaan toki olla ilmankin ja olenkin ollut monta viikkoa.
    En hyväksy drugs, mutta kuuluuko kaffe siihen.
    Hector: Ja taas sai pappi kahvia juodakseen.

    Mä aloin juomaan yhden kaffekupin kaffetta maidolla, kun olin 12v niinä päivinä kun oli pitkä koulupäivä, ymmärs että se piristi sen verran ettei tarvinu nuutua kokonaan. Mä lähdin skoleen klo 7 ja skolen jälkeen usein kavereiden kanssa vatkuteltiin ennen junamatkaa ja bussia, sen takia kai opin yhden kupin juomaan.
    Äitille piti keittää iltakaffeet kun tuli kello 19 jälkeen töistä.
    Silloin me kakrut juotiin kaakaota.

    Kerran bastuun jäi mun rannekello, siivoojatäti toi sen 6:30 meille sanoen että toi sen kun tietää lähden seitsemältä, mutta satuin olemaan sairaana, sitä vaan että tollasta se oli The Lostin saarella kaikki ties toiset ja toisten menot ja tulot.

    Nyt seuraa kaffepolkua pitkin muisto:
    Maalla kun käytiin tädin ja serkkujen kanssa kylässä lestaperheessä jossa 12 lasta, kaffetellessa täti käänsi kupin nurin, että ei enää kaffetta, otin siitä mallia, kyseessä oli siis tyhjä kuppi, muuta en muistakkaa kuin sen että eräs kesäilta kävin serkun kans nien pihassa syömässä nien mansikat, koska nien talossa oli jotku bileet, toki joku näki ja tuli huutaa kuistille, juostiin kuin kaatumatautiset apinat, ja miksi mulla oli valkoiset vaatteet kuin huutomerkki! Mites kävikään..

    Harkkapaikassa en kehdannut mennä kaffetta juomaan opejen kanssa, vaan ryhdyin teenjuojaksi harkkakaverini kanssa, koska hän joi vain teetä. Saimme samalla huumevalistusta keittotädiltä.
    Siitä opin myös juomaan teetä kotonakin.

    Duunissa kyllä kaffetauko on, mutta ei kaikki tosiaan juo kaffetta, muita virvokkeita ja bullaa. Itselle muodostui kaffeen kanssa kiusallisia tilanteita, koin asiattomia hipelöintejä, kun otin kaffetta, no summarum tyyppi joka yritti sai monen ahdistelun jälkeen potkut ennenkuin pääsin valittamaan, sähkikseen tuli monta kertaa että se pyys lärvilään mua, no kun en ole siellä enkä ole aikonut mennäkkään!

    Nykyään keitän aamulla kaksi mukia kaffetta, ja joskus se jää yhteen, ja aina maidolla ikke sokeri. Ja jos esim marjametsällä The Lostin saarella oli kaffepaussi kannonnokalla, ikke maitoa, otin pultit kuin raivotautinen hirvi..mikä vääryys.
    Tyydyin syömään myrtsinä takataskuun sulaneen suklaalevyn.

    Espresso kyllä yllätti mikä myrkky se onkaan! Olen kaffekranttu, paahtotaso 2 ei järin halpa Aussikaffe. Sain kauppiaalta(rip) vakuumittomia (juhlamokia) paahtotaso yleensä 1. Aika ok kaffetta oli, mutta mielellään palasin lemppariini.
    Kaffen suurkuluttajia on suomalaiset, ja suomettuneet, briteissä kello viiden tee on tärkeintä, ostinkin sieltä teepurkkeja.

    C- Väliaika kaffetta ja bullaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedian mukaan musta tee on länsimaiden suosituin teelaatu.

      Olen kuullut, että jotkut opettavat (pakottavat!) pieniä lapsia juomaan kahvia. Maidon sekaan kahvia... kunnes laitetaan kahvin sekaan maitoa. Siitä se kierre alkaa vahvempiin aineisiin! =)

      Kofeiini edesauttaa keskittymistä ja ongelmanratkaisua kertoo Arkansasin yliopiston tuore tutkimus. Kofeiini ei kuitenkaan auta luovuutta vaativissa tehtävissä.

      Poista
  2. Enpä yllättynyt, tiedän että luovuus on syntymälahja.
    Onneksi meitä ei opetetettu, isäni ei juonut kaffetta, ja toinen broiskuista ei juonut, mutta joku opetti sitten, eikä ole hifistelijä kun sai lahjaksi jokalaatua keittävän hirviön, hän kaivoi kaapista sen 20 euron ikivanhan keittimen.
    Olosuhteisen pakosta hän otti omantunnontehtäväksi kaffehipsteröitymisen.

    Toiset juo kaffetta myöhäänkin, ei vaikuta yöuniin, ja mulla kyllä vois vaikuttaakin, joskus viikonloppulomalla kotona, halusin valvoa, keitin viis kuppii kaffetta, noh valvoin mutta vatsa ei tykännyt.

    Kaffeilun miellän enemmän tapoihin kuin muuksi, mutta miksi mun piti raahata aina oma keitin mukaan mökkielämään, vaikka siellä olisi keitin?
    Siitä urkeni vitsi, kun mulla oli aina messissä oma tyyny ja kaffekeitin.

    Kyläpaikoissa aina saa kaffetta, mutta myös teenjuojia on, tunnen montakin aikuista jotka eivät juo kumpaakaan, ja jotkut tupakoijat kaipaa kaffemukia kouraan, mä kaipaan aamukaffeelle sanomalehteä.
    Yhen vanhan mummon luona sai kaffelle kermaa, en oikein pidä, mutta kermakaffe tuokin aina mummon mieleen. Ja maalla jos kaffetta sai ei kelvannut ammunmaito.
    Tai kun mun maidonjämä oli muuttunut piimäksi, olin hetken mitä teen kun en juo mustanakaan, testasin kummipojalta jäänyttä oylatmaitoa, jota saanut muroihinsa.
    No se ei sopinut kaffeeseen.

    Tyypit jotka ei juo kaffetta pitää jääkaffesta, joka kuulostaa oudolta.
    Onkohan kaakaossa kofeiiniä entä montako prosenttia alkoholia on piimässä.
    No nyt tuli ylläri kaakaossa 220mg/100g (kofeiinia muistuttavaa teobromiinia)
    Suklaassakin sitä on, ainoastaa white chocolate ei ole.
    Onko piimän promillemäärä urbaania legendaa.

    Miksi vihreä tee on hyväksi, mutta on pahaa.
    Vielä palatakseni kun join teetä harkkakaverinin kanssa, hän kertoi juttuja kun pakkasella juo kuumaa teetä hampaat varisee suusta, samoin jos pakkasella söi jäätelöä.
    Pakkasella ei saanut tehdä mitään ei juoda ei syödä tai..myös verkkokalvot irtoaa silmistä.

    C- Kaffeen uhri

    VastaaPoista
  3. Musta tee on länsimaiden suosituin tee KYLLÄ! Kuukkeli tietää.
    En ymmärrä miten saatoin unohtaa mikä teetietäjä olin yhdessä vaiheessa!
    Pakko mainita miten unohdinkaan, kun harkka-aikana päikkärissä join vain teetä (en tiennyt lajia) kaverini kanssa, jatkoin teeharrastusta kotona, kun kuljin kiinalaisen kaupan kautta, mukaan tarttui sisätoffeleiden, suitsukkeiden kera teepannua, eri lajikkeita irtoteetä, teekuppeja, join siis pari vuotta vain teetä, mutta toki kaffetta jos oli jossain joku tilaisuus, myös toinen harkkavuosi niin siellä oli käytössä murukaffee josta en pitänyt, oli myös mutteripannu jota en edes osannut käyttää, harvoin turvauduin siihen murukaffeeseen.

    Sitten asuessani vuoden mummun nurkissa, hänen keittiö oli aikakaudelta 1940 ja pieni, en viihtynyt siellä muutakuin keittämässä teevettä, tee maistuu parhaimmalta jos vedessä on happea, hieman alle kiehumispistettään vesi on n. 95°.
    (Kaffessa samoin puhtaus etc merkkaa paljon)

    Mutta laajensin tee-harrastusta käyden yhä kiinalaisessa, ja vaihtelin välillä intialaiseen se onkin voimakkaampaa (musta tee)assamia.
    Kiinalainen yunnan on myöskin mustaa teetä, testattu, terveellinen tee pu'er jossa umamia, sitrusta suosin myös. (Sitruunatee big brotherin suosikki)

    Pidin !teekutsuja! siis ihan oikeita, mummun luona, isossa huoneessani, tarjosin patonkia, skonsseja, cupcakes, jos leivoin itse niin leivoin aina töissä. (mummun uunissa varmaan asui kana hautomassa)
    Oolong, perinteistä kiinalaista puoliksi hapetettua teetä, (kuuluu sinivihreän teen ryhmään)oli kiva lipittää iltateenä, koska luontaisesti ei sisällä paljoa kofeiiniä.

    Briteissä ollessani oli kiintoisaa juurikin se traditio ja perheen kokoontuminen ja lämpö, näin sen teen tärkeyden joka hetkeen sopi keitetäänkö teetä, jopa kun ensihoito saapuu keskellä yötä vanhan pariskunnan luokse, jossa toinen puoliso on kuollut, toinen ensihoitaja asettelee kuollutta esim. sänkyyn odottamaan jatkoa, ja toinen ensihoitaja sanoo laittaa teetä, tuoko teenjuonti leskelle lohtua?

    Ostin sieltä useamman laatusta/makusta teetä, sitä irtosellaista. Ihan erilaisia purkkeja kuin Suomessa, kuten jo mainitsin.
    Kotona on aina teepussejakin, joita en ajattele teepusseiksi, koska siihen liittyy bad memory. (kaveri kysy onko teepusseja, tarkottaen kortsuja)

    Princesstee suosikkini, (musta tee jota en koe mustana)joskus se paha vihreä tee, tai Earl Grayt. Sain lahjaksi murrrgrauhsekotusta..
    En ole ottanut teenjuontia tavaksi ruokailun yhteydessä.
    Jos kaffe ei maistu, esim sairauden takia keitän teetä, muistan miten niissä pusseissa oli mietelauseita, niitä oli kiva lukea odotellessa teeveden valmistumista, ja uitan korppuja.
    Viimeksi menikin kokonainen korppupussi!

    Mutta en luovu ikinä siitä taivaallisesta tuoksusta kun Pauligilla on paahtopäivä!

    C- all that I can see is just a yellow lemon tree

    VastaaPoista
  4. Kahvinjuonti opitaan edelleen kotona, mutta Suomen perinteinen suosikkimaku on vaihtumassa.

    VastaaPoista