lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukuun 21. päivä tulee - oletko valmis

Aiemmin tänä vuonna Svetlana Peunova perusti puolueen, joka varoittaa Nibiru-planeetalta tulevien avaruusliskojen hyökkäyksestä. Joulukuun alussa Australian pääministeri Julia Gillard osallistui paikallisen radiokanavan aamuohjelmaan varsin erikoisella videopätkällä.

Gillard kertoi naama peruslukemilla, kuinka maailmanloppu on lähestymässä maya-intiaanien kalenterin päättyessä tässä kuussa.
Gillardin viittasi mm. hallituksen säätämään kiisteltyyn hiiliverolakiin:
Hyvät jäljellä olevat australialaiset, maailmanloppu on tulossa. Se ei tapahtunut vuosituhannen vaihteessa eikä hiiliveron voimaan tullessa, mutta näyttää siltä, että kalenteri on oikeassa.
Gillard tarinoi myös "lihaasyövistä zombeista" ja "demonisista helvetin pedoista", mutta lupasi kuitenkin puolustaa kansaansa niitä vastaan loppuun saakka. Pääministerin edustajan mukaan video oli yksinkertaisesti parodiaa ja hupailua vuodenvaihteen lähestyessä.

Maailmalla varaudutaan eri tavoin joulukuun 21. päivään. Meksikossa maya-kalenterin päättymisen uskotaan aloittavan kokonaan uuden ajanjakson. Meksikossa ja Keski-Amerikassa päivää juhlitaan näyttävästi. Kun Meksikossa valmistellaan ilotulituksia, konsertteja ja muita tapahtumia juhlistamaan kalenterin vaihtumista, samaan aikaan päivää pelätään ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tomskin kaupungissa Venäjällä, siellä myydään ruokaa ja lääkkeitä sisältäviä "maailmanlopun selviytymispaketteja". Yksi tärkeä elementti paketissa on todellisen hädän varalle vodka - tai vaihtoehtoisesti tequila. Ranskan Pyreneillä on jo jouduttu sulkemaan pääsy vuorenhuipulle, jotta katastrofia pakenevat ihmislaumat eivät yrittäisi paikalle.

Kiinassa vuotta 2012 viimeiseksi povaava kultti yritetään hiljentää. Toisaalla Kiinassa, Hebein provinssissa asuva keksijä Liu Qiyuan on puolestaan kehitellyt selviytymiskeinon, jonka on tarkoitus toimia missä tahansa. Liu on käyttänyt pallon muotoisen selviytymiskapselin kehittelemiseen elinikäiset säästönsä.

Joidenkin mielestä 21.12.2012 on pelkkä pannukakku, jolla ei ole pohjaa. Guatemalasta on löydetty mayakaupungin kirjurin asunto ja sen seinillä olevat astrologiset merkinnät ja laskelmat kertovat, että mayat laskivat ajan kulkua jopa nykyhetkestä 7 000 vuotta eteenpäin. Joidenkin lähteiden mukaan 13. baktun kyllä päättyy, mutta ei sen ihmeellisempää, maya-kalenteri jatkuisi aina vuoteen oktiljoona.

Maailmanloppu pelottaa Suomessakin. Osa suomalaisista ottaa ennustukset vakavasti ja suhtautuu niihin jopa pelokkaasti. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on saanut runsaasti yhteydenottoja huolestuneilta suomalaisilta. Kyselijöitä on kaiken ikäisiä, niin miehiä kuin naisiakin. Nibirusta, eli planeetta X:stä on kyselty. Samoin magneettisten napojen vaihtumisesta sekä asettuuko aurinkokunnan planeetat riviin.

Valtamedia hehkuttaa maailmanloppua ja vähemmälle on jäänyt se näkemys, että 21.12.2012 on kyllä merkittävä päivämäärä, mutta ei maailmanloppu. On siis näkemys, jonka mukaan 21.12.2012 olisi käännekohta ihmiskunnan henkisessä heräämisessä (suuri herääminen). Tämän jälkeen pikku hiljaa löydämme rauhan ja harmonian, tietoisuutemme kasvaa - uusi aika alkaa. 21.12.2012 jakaisi ajanjakson aikaan ennen suurta heräämistä (e.SH.) ja aikaan jälkeen suuren heräämisen (j.SH.) - vähän kuin uusi ajanlaskun alku, jos näin vuosi kuvailla asiaa.

2 kommenttia:

  1. Isaac Newton (25.12.1642-20.3.1726)oli intohimoisempi alkemiasta kuin tieteestä joka kulki siinä sivussa.
    Vasta kauan Newtonin kuoleman jälkeen selvisi, että hän oli Raamattua lukemalla laskenut myös ajankohdan, jolloin hänen syntymäpäivätoverinsa Jeesus palaisi maan päälle!
    Newtonin mukaan näin kävisi vuonna 2060.

    Kysymys kuuluu: Tapahtuuko silloin maailmanloppu, hyvät lentää taivaisiin pahat sinne alas jossa asustaa piru?

    C- Maailmankarttaa, josta ei löydy Utopiaa, on turha edes vilkaista, sillä se jättää pois maan johon maailma on aina päätymässä
    The Soul of Man Under Socialism (1895)
    -OW

    VastaaPoista
  2. Ilmestyskirjan ratsastajat ja Lucifer -kirjoituksen yhteenveto-osassa on linkki maailmanloppujen listaan, Isaac Newtonkin on siellä.

    Vaikka korona olisi ihmisten kohtalo eli maailmanloppu, niin se ei olisi maapallon loppu, vaan lähinnä helpotus. Ihmisen jälkeen maapallo kokee uuden alun. Tosin, emme ole näkemässä ja kokemassa sitä. Ihminen pitää itseään maailmannapana, ilman meitä ei ole mitään.

    Georgian opaskivien mukaan maapallolla saisi olla enintään 500 miljoonaa ihmistä eli 0,5 miljardia. On siinä Noutajalla avohakkuu-urakkaa. Sekin voisi olla jo maailmanloppu.

    VastaaPoista