maanantai 25. elokuuta 2014

Ihmisen tyhmyys

Maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat käytettiin tältä vuodelta loppuun elokuun 19. päivä. Vuonna 2013 raja ylittyi elokuun 20. päivä ja vuonna 2012 raja meni yli 22. elokuuta.

Pari vuotta tämä raja on siirtynyt muutamilla päivillä, mutta vielä noin 10 vuotta sitten raja oli 3. lokakuuta. Vuonna 1993 luonnonvarat käytettiin loppuun 22. lokakuuta. Siirtymä ei ole ollut aivan tasainen ja aina ollaan menty huonompaan suuntaan.

Kuinka lähelle alkuvuotta tämä rajapyykki voi siirtyä, kunnes tilanne on täysin mahdoton? Onkohan alle 6 kk:ta kohta, jossa maailma menee lopullisesti sekaisin, ruuasta tulee sotien syy ja heikommat sortuvat, suurvallat taistelevat öljystä ja puhtaasta vedestä, suuria ihmismassoja kuolee, vahvin voittaa, millään ei ole mitään väliä jne.

Tänä päivänä uutisista kuulee kuinka tilanne maailmassa menee vain huonompaan suuntaan, on Ukrainan kriisiä, Syyrian tilannetta, Gazan konfliktia, Irakissakin tapahtuu sekä Afrikassa kuohuu. Väkivalta riistäytyy käsistä ja Ebolakin leviää. Ilmastokin lämpenee ja Siperiassa ikirouta sulaa, vapauttaen metaania.

Mikä meidät voisi enää pelastaa, miksi ihminen on näin tyhmä?


Lue myös: Sivilisaation romahdus

lauantai 2. elokuuta 2014

Firefox ja Chrome -vinkki: Aloitussivujoukko

Kun avaat selaimen, aukeaa jokin määrätty aloitussivu, jos olet niin määritellyt selaimen asetuksissa. Jotkut saattavat tarvita aloitussivujoukkoja, selaimen auetessa avautuukin heti monta aloitussivua.

Firefox

Firefoxin päävalikko-painike (kolme viivaa allekkain) => Asetukset

Yleiset-näkymässä, Käynnistys-lohkossa valitse Kun Firefox käynnistetään -kohtaan Avaa aloitussivu.

Aloitussivu-kenttään laitetaan aloitussivujen osoitteet, kun halutaan aloitussivujoukko, tulee osoitteet erottaa pystyviivalla. Pystyviiva tunnetaan myös nimellä Putki (Pipe) ja sen saa ALT GR -näppäimen avulla. Pystyviiva sijaitsee usein A-kirjaimen alapuolella näppäimistössä.

Aloitussivu-kenttään: http://www.iltalehti.fi/|http://www.iltasanomat.fi/
(huomaa, osoitteiden välissä on pystyviiva)

Näin saamme kaksi aloitussivua, jotka aukeavat selaimen auetessa tai painamalla Kotisivu-painiketta, omiin välilehtiinsä. Aloitussivuja voi toki olla enemmänkin kuin kaksi.

Chrome

Chromen päävalikko-painike (kolme viivaa allekkain) => Asetukset

Käynnistyksessä-lohkosta valitse Avaa tietty sivu tai sivujoukko sekä paina sen perässä olevaa Valitse sivut -linkkiä. Avautuu Käynnistyssivut-ikkuna, johon voi lisätä uusia sivuja, niiden osoitteita. Osoitteet tulevat listaan. Osoitteita poistetaan viemällä hiiri osoitteen päälle, jolloin sen kohdalle ilmestyy X, josta sen rivin voi poistaa.