perjantai 26. syyskuuta 2014

Rikas ja tyhmä

Tutkimuksen mukaan iPhonen omistaja rikkoo puhelimensa todennäköisemmin kuin Androidin omistaja - etenkin miehet ovat kömpelöitä. Yksi syy voi tietenkin tähän olla se, että iPhone-käyttäjät ovat innokkaampia sovellusten käyttäjiä kuin Androidin omistajat. iPhone-käyttäjät käyttävät puhelintaan enemmän, mutta taitaa oikea syy piillä iPhone-käyttäjien alhaisessa älykkyydessä.

Eräs tutkimus antaa ymmärtää iPhone-käyttäjien olevan porvaristosakkia, varakkaita ja rahasta kiinnostuneita viininlipittelijöitä sekä ateisteja. Android-käyttäjien sanotaan olevan työläisväkeä, köyhiä, jotka ryyppäävät kylän räkälässä kaljaa, mutta ovat uskonnollisia. Applen käyttöjärjestelmä hallitsee rikkaiden asuinalueilla, mutta Android on köyhempien suosikki, kertoo Business Insider.

Voisin kyseenalaistaa iPhone-käyttäjien korkean älykkyyden, koska ovat koittaneet ladata puhelinta mikroaaltouunissa ja luulleet, että ohjelmistopäivitys tekee iPhonesta vedenkestävän. iPhone-käyttäjät ovat vain tyhmiä, eikä näin ollen ole ihme, kun rikkovat puhelimiaan.

Kannattaa olla siis perusjuntti ja köyhä.


Ps.
Huom. iPhone-käyttäjät: Seuraava ohjelmistopäivitys korjaa puhelimen taipumisen
.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Jokainen voi vammautua

Keskivertoihmisestä (ns. normaalista ja terveestä) poikkeavilla ei ole helppoa. Keväällä uutisoitiin, että lapsijoukko kiusasi kehitysvammaista. Viime päivinä on voinut lukea, kuinka Hesburgerin työntekijät nauroivat haparoivalle vanhukselle sekä miten Robert's Coffeen jonossa nainen solvasi lievästi kehitysvammaista tyttöä. Täytyy toki muistaa, että on myös ystävällisiäkin ihmisiä heitä kohtaan.

Vähän kunnioitusta -elokuva kysyy, onko vammaisella oikeus onneen? Silminnäkijä: Vammaisen oikeus rakastaa -dokumentti pohtii, voiko vammainen perustaa perheen? Aamusydämellä -ohjelmassa on keskusteltu, onko vammaisella oikeus saada lapsia? Kepeämmin vammaisuutta on käsitellyt Sisko ja sen veli -sarja, jaksossa Vammaiset treffit.

Kun aikuinenkin ihminen solvaa vammaista, johtuuko se vain tietämättömyydestä, vai elääkö ihminen silloin jossain omassa kuplassa, johon vammaiset eivät sovi? Joillakin yleissivistys saattaa olla niin alhainen, että kaikki vammaiset ovat heidän mielestään kehitysvammaisia ja jos puhe tökkii, niin silloin älyssäkin on pakko oltava vikaa, vaikka eihän asia näin ole. On kehitysvammaa, CP-vammaa, selkäydinvammaa, aivovammaa jne. Läheskään kaikki vammat eivät alenna älyä millään tavalla, vaikka ulkoisesti siltä voisi näyttää. Hyvä esimerkki on Stephen Hawking.

Omassa kuplassa elävät ihmiset eivät välttämättä tiedosta, että ei paljoa tarvita, että hekin voivat olla pahemmassa jamassa kuin moni vammainen ihminen. Tästä on hyvä esimerkki F1-kuski Michael Schumacher, löi päänsä ja hänen elämänsä muuttui täysin.

Vain perinnöllisissä vammoissa on syytä miettiä tarkemmin riskit ja mahdollisuudet.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Venäläislentäjien surkea taso

Kolme venäläistä lentokonetta kävi Suomen ilmatilassa viikon sisällä elokuun lopussa. Puolustusministeri Carl Haglund ei usko, että Venäjä kykenee antamaan Suomelle hyvää selitystä ilmatilaloukkauksista. Pääministeri Alexander Stubb on samaa mieltä, että kolme loukkausepäilyä viikossa vaikuttaa jo tahalliselta toiminnalta - Venäjä haluaa ärsyttää.

Venäläislentokoneet ovat eksyneet myös Ruotsiin sekä epäilyttävästi Alaskan rajoille.

Venäjä on pinta-alaltaan selkeästi maailman suurin maa, sen pinta-ala on 17 098 242 km². Toisella sijalla on etelämantereen jälkeen Kanada, 9 984 670 km². Venäjä on siis selkeästi suurin maa, mutta kumminkaan Venäjän lentäjät eivät kykene pysymään omalla alueellaan. Onko Venäjän lentäjien taso näin surkea ettei edes suurin maa riitä heille - lentelevät päättöminä kanoina minne sattuu?


Vertailua: Suomen pinta-ala on 338 434,73 km².

perjantai 19. syyskuuta 2014

Demonista menoa

Vuoden 2013 alussa MOT esitti dokumentin, joka käsitteli maallikkosaarnaajana toimivan Pirkko Jalovaaran opetuksia. Jalovaaran mielestä demonit voivat aiheuttaa syöpää, mielenterveysongelmia, masennusta jne. Lääkkeet eivät tehoa demoneihin, päinvastoin. Lääkkeiden avulla demonit pääsevät ihmisen sieluun. Psykologiakaan ei auta demoneihin, koska demonit jaksavat puhua ihmisen kautta terapiassa vaikka ikuisuuden.

MOT-dokumentti käynnisti tutkinnat Jalovaaran toiminnasta, ilmeni epäily rahankeräysrikoksesta. Uusin käänne on, että Pirkko Jalovaara joutui putkaan, kun hermostui poliisille kuulusteluissa - demoni kai otti vallan Jalovaarassakin?

Kaiken huipuksi myös Pirkko Jalovaaran entinen saarnatoveri, Seppo Juntunenkin on epäiltynä rahankeräysrikoksesta.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Taivaaseen, mitä sitten?

Missä sijaitsee Taivas, johon pääsee Raamatun mukaan kuoleman jälkeen? Raamattu puhuu kolmannesta taivaasta, mitä ne kaksi muuta on? 1. taivas on maapallon ilmapiiri, 2. taivas on maailmankaikkeus, jonka "takaa" löytyy tämä mystinen 3. Taivas, joka ajaton, tilaton, murheeton jne. - Paratiisi.

Eläessään ihminen ei voi päästä (kolmanteen) Taivaaseen, koska Taivas ei ole materiaa, vaan Valoa (Rakkautta). Toisaalta Taivaan sijainti on vaikeampi juttu. Jumalan valtakunta sijaitsee sisällämme, näinkin Raamattu sanoo, mutta sitä ei saa kumminkin joidenkin mielestä sekoittaa Taivaan valtakuntaan, joka onkin jossain muualla. Taivas voi myös olla pelkkä olotila.

Jotta juttu ei olisi helppo, niin Raamatussa mainitaan, että vielä kerran Jumala pyyhkäisee kaiken pois, maat sekä taivaat ja luo ne uudestaan. Tätä varmaan ihminen odottaa? Uudelleen luodussa maailmassa sielulla on valokeho, joka ei ole materiaa. Näin ollen kaikki kokevat lopulta ensimmäisen kuoleman, jossa materiaalinen maailma pyyhitään pois (toisesta kuolemasta myöhemmin). Uudessa maailmassa menneitä ei muistella (ne eivät tule edes mieleen). Uudessa maailmassa voi myös kuolla, mutta mikäli kuolee 100 vuotiaana, kuolee silloin nuorena (pistää nyt miettimään, jos Taivaassakin voi kuolla, niin mihin silloin päätyy?) Vanha maailmankaikkeus pyyhitään pois ja luodaan uusi, joka on ikuinen.

Ihmiselämän tarkoitus on päästä Paratiisiin, nyt voisin kysyä "Mitä sitten?". Onko kuoleman jälkeen enää mitään tavoitteita, mikä toisi järkeä Paratiisissa oloon? Tähän pulmaan yksi ratkaisu voisi olla ylösnousemus ja viimeinen tuomio. Tämä johtaa taas uuteen pulmaan. Mikäli Paratiisissa odotellaan viimeistä tuomiota, niin sinnehän pääsevät silloin kaikki. Vai onko välitila(oppi) jokin muu tila kuin Paratiisi (katolisille se on Kiirastuli). Välitila voi tarkoittaa myös sitä ettei sielu ole vielä saanut valokehoa (kirkastunut). Jos kumminkaan Paratiisi ei ole välitila, niin onko kukaan vielä päässyt Paratiisiin (jokin välitila on täynnä sieluja)? Välitilasta päätyy Paratiisiin tai Helvettiin - tuomio ratkaisee. Helvettiin päätyminen on toinen kuolema. Missä Helvetti on, onko sekään ihan selvää - maan päällä?

Raamatussa puhutaan kahdesta ylösnousemisesta, mutta yleensä mainitaan kai se viimeinen. Ensimmäisessä aallossa ylösnousevat 144 000 harvaa ja valittua uskovaista, jotka hallitsevat Taivasta Jeesuksen kanssa 1000 vuotta, jonka jälkeen tapahtuu jumalattomien ylösnousemus. Tämäkään ei ole ongelmatonta, sillä muistaakseni muuan muassa Jehovan todistajat pitävät itseään näinä 144 000 valittuna, mutta myös moni muukin - joten ketkä sitten ovatkaan ne valitut?

Jos kaiken tämän jälkeen pääsemme Taivaaseen, niin edelleen voisin kysyä "Mitä sitten?". Oletetaan, että vanhan maailman tilalle luotu uusi maailma on paljon puhuttu tavoitteemme, Paratiisi, jossa ei vanhoja muistella sekä kyyneleetkin pyyhitään jne. Mitä sitten, mikä on Paratiisin elämän tavoite? Paratiisissa olemme Jumalan luona, enää sitäkään ei tarvitse etsiä, kai jokin tavoite on? Hihkuen pyrimme Paratiisiin, mutta mitä sitten? Ei Paratiisissa ole järkeä, jos tavoitteet päätyvät siihen. Sehän se ikuinen Helvetti onkin, jos elämässä ei ole haasteita tai edes tavoitteita. Ai niin, siellä onkin dementtia, kun menneitä ei muistella, jokainen hetki on täysin uusi, vaikka olisin istunut sohvalla ikuisuuden.

Mitä sitten?

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Onko usko teoriaa ja toisinpäin?

Evoluutio on aina ollut teoriaa, ei 100 % faktaa. Tosin tieteellisiä teorioita pidetään hyvin pitkälti paikkaansa pitävinä teorioina.

Usko Raamattuun on joillakin hyvin pitkälti 100 % faktaa, se mitä Raamatussa lukee on totta - tämä on uskoa. Raamatun uskossa ei tarvita ulkopuolisia todisteita, koska Raamattu on Jumalan sanaa, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet Jumalan ohjaamana. Näin ollen Raamatun asiat ovat totta.

Evoluutioteoriakin on uskoa. Me emme voi olla varmoja kaikesta mitä liitetään evoluutioon, meidän vain täytyy uskoa, että niin se toimii. Nykysukupolvien näkökulmasta Raamattukin on pelkkää teoriaa, emme voi todistaa millään, että Raamattu olisi sanasta sanaan pysynyt läpi historian muuttumattomana Jumalan sanana. Raamattu on useille paras teoria Jumalasta ja siihen teoriaan täytyy vain uskoa - näin syntyy usko.

Me emme ole nähneet alkuräjähdystä, emme myöskään ole nähneet miten Jumala loi kaiken, mutta uskon, että kyse voi olla täysin samasta asiasta. Tämä on minun teoriani. Mikä on sinun teoriasi tai uskosi?

Teoria on uskoa ja usko on teoriaa.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Olemmeko pikseleitä?

Vuonna 2012 tutkijat miettivät, elämmekö tietokonesimulaatiossa. Nyt tutkijat testaavat onko maailmankaikkeus luonteeltaan pikselimäinen.

Yhdysvaltalaiset ovat aloittaneet Fermilab-hiukkaslaboratoriossa kokeen, jonka tarkoituksena on selvittää muistuttaako maailmankaikkeus kaksiulotteista hologrammia. Siinä missä television hahmot eivät pystyisi huomaamaan sitä,että heidän näennäisesti 3-ulotteinen maailmansa onkin vain 2-ulotteinen näyttö, emme mekään pystyisi arkielämässä havaitsemaan maailmankaikkeuden olevan 2-ulotteinen. 2-ulotteisen maailmankaikkeuden pikselit olisivat kooltaan miljardeja miljardeja kertoja protonia pienempiä.

Jos selviääkin, että meidän hahmottama 3-ulotteinen maailma onkin oikeasti litteä, 2-ulotteinen pikselimaailma, niin mitä meidän pitäisi ajatella. Olemmeko vain jonkun tietokonepeli tai TV-ohjelmaa?