sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Usko, ufot ja hömppä

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi.

Olkoon tuo yllä oleva Robert M. Pirsigin lause lähtökohtana tälle kirjoitukselle. Minulle on sanottu, että uskon hömppään, koska pidän mahdollisena, että maan ulkopuolista elämää on olemassa ja kyseenalaistan enemmän Raamatun tekstiä. Joidenkin mielestä Jumala on siis todellisempi kuin ns. ufot, heidän mielestään ufoista ei ole todisteita, kuten on Jumalasta.

Usko Jumalaan VS. ufot ja hömppä, tämä on mielenkiintoinen asetelma. Raamattu on suurin todiste Jumalasta ja Jumalan sanasta. Jumalasta todistavat myös lukuisat ihmiset, jotka uskovat Jumalaan ja heillä on kokemuksia Hänestä. Toisaalta ainakin muinaisastronauttiteorian mukaan maan ulkopuolista elämää on esiintynyt ja tiedostettu yhtä kauan kuin on Raamatullisiakin tekstejä (suullisia tarinoitakin) ollut. Ufot eivät ole siis mikään uusi asia, vaikka ehkä ne ovat päässeet enemmän 1950-luvulta lähtien lehtiin ja muihinkin medioihin sekä Hollywood on osaltaan niistä luonut omia versioita.

Jumalasta ei ole todettu vielä suoraa ja varmaa todistetta, muuta kuin ehkä joku Pyhä Henki ihmisessä, joka on joillekin se todiste Jumalasta. Tiede ei ole vielä voinut mitenkään mitata ja punnita tätä Pyhää Henkeä, tämän vuoksi meillä on vain se usko Jumalaan, eikä tieto Jumalasta. Mikäli Jumala joskus voidaan havaita tai jotenkin muuten todistaa tavalla, jolla kaikki sen voi ymmärtää. Tällöin meillä ei ole enää uskoa, vaan silloin meillä on tieto. Tieto Jumalasta taitaisi olla mullistavaa, uskon käsitykset muuttuisivat muuttumattomaan tietoon - uskonnäkemykset murentuisivat. Teoriassa ainakin tieto Jumalasta siis tuhoaisi kaikki uskonnot, luoden kollektiivisen tiedon Jumalasta.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Lestadiolaisuus ja kannabis

Iltapäivälehdillä on jälleen menossa jokin lestadiolaisuuskampanja. Eilen Ilta-Sanomat uutisoi lestadiolaisuudesta ja tänään Iltalehti uutisoi lestadiolaisten nuorten huumeongelmista Pietarsaaressa.

Noin vuosi sitten käsittelin hieman lestadiolaisten suhtautumista alkoholiin ja tupakkaan. Nyt päätin tarkastella hieman tarkemmin kannabista ja sen suhdetta tupakkaan sekä alkoholiin.

Kyrkpressen-lehti, joka on Suomessa ilmestyvä ruotsinkielinen kirkollinen lehti, kirjoitti alunperin tästä lestadiolaisten nuorten huumeongelmasta. Lestadiolaisten liiton LFF:n perhetyöntekijä Kurt Hellstrand uskoo, että yksi syy lestadiolaisnuorten lisääntyneeseen kannabiksen käyttöön on, että huumeidenkäytöstä on tullut yleisesti hvyäksyttävämpää.

Kannabis nähdään ongelmana lestadiolaisten piirissäkin, mutta itse näen jutussa myös hieman kummallisen mutkan, jos näin voisi kuvailla asiaa. Lestadiolaiset eivät juo alkoholia, koska se turruttaa mielen. Tupakka puolestaan ei ole syntiä, vaikka epäterveellistä olisikin. Tupakka aiheuttaa riippuvuutta, mutta ei turruta mieltä alkoholin tavoin.

EU-raportti kertoo, että kannabis on tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa. Samaa kertovat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastot.