maanantai 22. elokuuta 2016

Sannille hittibiisi

Sanni on saanut aikaan kohun, jos toisenkin. Päätin nyt kokeilla sannismia ja kirjoitin Sannille seuraavan hittibiisin.

On mulla lunta nenänpäässä,
sormetkin aivan jäässä.
Näen pehmoisia pilviä,
vaaleanpunaisia, ilman siipiä.

Leijun katonrajassa,
pirjot rinnuksissa.
Vedinkö liian pitkän viivan,
tripillä koko illan.

Katselen nyt itseäin,
haluanko viettää elämäni näin.
Olen varmaan jo delannut,
elämäni kelannut.

Katonrajassa.

Kämppä tyhjänä,
makaan lattialla.
Olen ollut jonkun patjana.
Ihan eevana.

Katselen nyt itseäin,
haluanko viettää elämäni näin.
Olen varmaan jo delannut,
elämäni kelannut.

Ranteissa vanhat arvet,
puistossa kyyhkyparvet.

Katselen nyt itseäin,
haluanko viettää elämäni näin.
Olen varmaan jo delannut,
elämäni kelannut.

Lennän niiden mukaan,
valoon.

lauantai 13. elokuuta 2016

Tonttuileva enemmistö

Heinäkuun lopulla tällä hetkellä viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana työskentelevä Mikael Jungner kirjoitti Facebookissaan muun muassa, että suurin osa ihmisistä on kapeakatseisia, epäileväisiä ja vähemmän eri näkökulmista kiinnostuneita.

Mikael Junger:
Ihmiskunnan ongelmat johtuvat suureksi osaksi siitä, että vähemmistö ihmisistä on avarakatseisia älykköjä. Siis sellaisia, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin sallivasti ja ovat samalla kiinnostuneita eri näkökulmista ja faktoista. Ymmärtävät maailman monimutkaisia syy-seuraus-suhteita.

Turkki, Trump, Brexit ja monet muut ilmiöt kuitenkin puhuvat puolestaan. Nuo eivät synny ilkeän vähemmistön juonista. Nuo syntyvät tyhmän enemmistön tonttuilusta.