lauantai 10. kesäkuuta 2017

Politiikkaa ei aina ymmärrä

Suomesta halutaan savuton vuoteen 2030 mennessä, aikaa siihen on noin 13 vuotta. Tämähän tarkoittaa, että vuoden 2012 tietämillä tai sen jälkeen syntyneet eivät aloittaisi tupakointia. Tupakan vaarallisuutta korostetaan sekä tupakan saatavuutta vaikeutetaan, näin pyritään päästä tupakasta eroon vuoteen 2030.

Mikä on alkoholin kohtalo? Alkoholilakia pyritään uudistamaan, mutta siitä kehkeytyi farssi. Tupakan saatavuutta kiristetään, mutta tuntuu, että alkoholin saatavuutta halutaan helpottaa. Tätä logiikkaa on vaikea ymmärtää, sillä alkoholi on (hermo)myrkky ja tupakka on täynnä myrkkyjä. Kummatkaan eivät ainakaan paranna terveyttä. Tupakkaa demonisoidaan enemmän muun muassa ympäristöhaitoillakin. Kaleva-lehti listasi 10 syytä, miksi alkoholia on helpompi puolustella kuin tupakkaa. Kaleva-lehden listasta voisin poimia rahan. Yhteiskunta ja kauppa saavat alkoholituotteista enemmän vero- ja myyntituloja kuin tupakkatuotteista. Ehkä tuossa on yksi syy, miksi alkoholi ei näytä olevan niin suuri haitta kuin tupakka. Tupakkavero tuotti vuonna 2016 Suomen valtiolle verotuloja 981 miljoonaa euroa (+ myyntitulot kaupalle). Alkoholijuomavero tuotti vuonna 2016 Suomen valtiolle verotuloja 1,3 miljardia euroa (+ myyntitulot kaupalle). Mutta mitäpä maksaa näiden haitat valtiolle?

Tupakkalaki uudistui vuonna 2016 ja ns. makutupakat kiellettiin. Kun taas uudistuvan alkoholilain halutaan pönkittävän Suomen panimoalaa - kauppoihin enemmän juomia. Panimot kehittelevät kilpaa aromioluitaan ja muita makujuomiaan, mutta siihen ei puututa - raha ratkaisee.

Eläkkeellä oleva käräjätuomari Margita Wilkman kirjoitti Helsingin sanomiin mielipidekirjoituksen tupakoitsijoiden ajojahdista. Hän lähti vertaamaan humalatilaa tupakkaan (pilke silmäkulmassa?). Itse sanoisin ettei niin voi verrata, koska eihän tupakka aiheuta humalan kaltaista tilaa, vaan vaikuttaa muuten. Alkoholia ja vahvempia huumeita voisi verrata keskenään. Kun itse vertailen alkoholia ja tupakkaa, niin lähden samasta näkökulmasta kuin A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki. Alkoholi on hermomyrkky. Jos sitä käyttää riittävän kauan, tulee seurauksia. Ei vaadi hillittömien määrien juomista, että seurauksia tulee. Mitä enemmän juot, sitä nopeammin ja pahempia haittoja tulee. Humala on vain tilapäinen ilmiö, mutta hermomyrkkynä alkoholi on tuhoava, samoin kuin tupakkakin. Terveellisintä on olla nauttimatta kumpaakaan.

Tupakasta halutaan eroon, mutta kannabiksen dekriminalisoinnista puhutaan jo. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on myös sanonut tähän mielipiteensä. Olen aiemminkin pohtinut tätä. Jos ja, kun tupakasta päästään eroon, menettää valtio silloin yhden verotulolähteen. Laillistaako valtio omaan piikkiin kannabiksen ja alkaa siitä saada korvaavaa verotuloa?

Vihreillä on puolestaan täysin omat ongelmansa "osa hyönteisistä kognitiivisesti kyvykkäitä - hyönteisiä ei tulisi syödä". Tosiasi kumminkin on, että mikäli jokainen maapallon ihminen söisi lihaa kuin me suomalaiset, niin loppu tulisi hyvin äkkiä. Lihaa ei vain riitä kaikille, eikä sen tuottaminenkaan ole kovin kannattavaa. Vihreät joutuvat punnitsemaan hyönteisiä uudestaan ensi vuonna, kun hyönteiset tulevat Suomenkin kauppoihin.


Lue myös:
Alkoholi ja tupakka
Nurkkaan ahdetut savuttajat

5 kommenttia:

  1. Valtio ilmeisesti haluaa, että me satunnaiset tupakoitsijat vedettäisiin satunnaisten savujen sijaan satunnaiset kännit :D

    -tuulenhenki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henri lopetti oluen tissuttelun ja huomasi sen vaikutukset nopeasti: kiloja karisi ja unenlaatu parani. Kasvokuvissa näkyy selkeä muutos.

      Pienikin määrä alkoholia raskauden aikana voi muuttaa lapsen kasvonpiirteitä.

      Näin ollen, alkoholikaan ei kannata. Vaikea ymmärtää politiikkaa =)

      Poista
  2. Orkkeja kauppaan ..on aikakin ympari maailmaa orkkeja napsitaan. suomessa kerran nielaisin raa'an orkin se maistui heinalle.
    Taalla taasen lahinna lihanperaan ollaan, salaatille nauretaan ajatella! Leipa on vaaleaa ja murot pelkkaa sokeria.

    Ennen tietyssa asemassa oleva sai jouluisin kauheasti viinoja, konjamiineja etc. Ja sikareita vaikkei polttais tupakkia.
    Uskon etta nykyaan lahjapullot ovat kuoleva laji..omasta mielestani niiden ostaminen on mielikuvituksetonta. Raitis saa lahjaksi viinapullon, voi ei.

    Kyllahan se parasta olisi olla ilman viinoja ja tupakkaa.
    Alkoholismi vai ketjupolttaja?
    En usko ollenkaan etta Suomesta tulee savutonta, tupakka kallistuu kokoaika harva sen siksi jattaa.

    Kalja turvottaa naamaa ja vatsoja, n. 5kg vuodessa naisille.
    Entas jatkuva kaymistila ei se hyvaa tee.

    Nou hata 2045 supertekoaly tuhoaa meidat, kuka valittaa jos ihminen tupakoi itselleen syovan, juo tuhoten maksansa, tai possyttelee kannabista..ja ei saa unohtaa..herkuttelee itsensa lihavaksi.
    Sumsummarum terve sielu terveessa kehossa on parhainta.

    CE

    VastaaPoista
  3. 23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa-Seelannissa vaaditaan alkoholin vetämistä supermarketeista - "Pahempaa kuin heroiini".

      Poista